Iivana iso isäntä,
Meiän kuulu kullan solki,
Sukivi sotaoritta,
Sorajouhta suorittavi,
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
“Et sie itkisi emoni,
Välittäisi vaimo rukka!
Jos mä jonne’ki menisin,
Ruotsin rohkian tiloille,
Suurille sotakeoille,
Miehen tappotanterille.”
Emo estellä käkesi,
Varotella vaimo rukka:
“Ellös menkö niille maille,
Ruotsin rohkian tiloille,
Suurille sotakeoille,
Miesten tappotanterille!”
Iivana iso isäntä,
Meiän kuulu kullan solki,
Toki mietti mennäksensä,
Lähtiäksensä lupasi.
Jalan kenki kiukahalla,
Toisen lautsan partahalla,
Pihalla kävysteleksen,
Veräjillä vyötteleksen.
Latoi laivoja lähelle,
Suoritti sotavenoja.
Niin on laivoja lähellä,
Kuni suuret suorsaparvet.
Miekotsi tuhannen miestä,
Satuloitsi saan urosta,
Latoi miehet laivoihinsa,
Suoritti sotaurohot,
Kuni sotka poikiansa,
Tavi lapsensa latovi.
Kohenteli purjepuita,
Vaate’varpoja varasi,
Nosti puuhun purjehia,
Vaattehia varpapuihin.
Niin on puussa purjehia,
Vaattehia varpapuissa,
Kuni kummun kuusosia,
Tahi mäntyjä mäellä.
Läksi siitä laskemahan,
Laski päivän maavesiä,
Päivän toisen suovesiä,
Kolmannen merivesiä.
Niin päivällä kolmannella,
Loi silmänsä luotehelle,
Näki suuren Suomen linnan,
Keksi Wiipurin vihannan.
Veäksen vesiä myöten,
Halki aaltojen ajaksen,
Lankes’ alle Suomen linnan,
Alle Wiipurin vihannan.
Sai hän linnahan sanoja,
Pani työntäen paperin:
“Onko linnassa olutta,
Taaria talossa linnan,
Ilman oluen panematta,
Mallasten imeltämättä,
Tulialle vierahalle,
Saavalle käkeävälle?”
Lausui Matti Laurin poika,
Virkki Wiipurin isäntä:
“Onpa linnassa olutta,
Taaria talossa linnan,
Ilman olven panematta,
Mallasten imeltämättä:
Tynnyri tulikiveä,
Panni jauhoja pahoja,
Lyiyn luomia tinoja,
Kahmalo kananmunia,
Tulialle vierahalle,
Saavalle käkeävälle.”
Iivana iso isäntä,
Meiän kuulu kullan solki,
Murti suuta, väänti päätä,
Murti mustoa haventa,
Työnti kirjan kiirehesti,
Paperin pakon perästä:
“Onko linnassa lihoa,
Onko voita volmarissa,
Ilman härän iskemättä,
Suuren sonnin sortamatta,
Iivanalle iltaiseksi,
Venäläiselle veroksi?”
Lausui Matti Laurin poika,
Virkki Wiipurin isäntä:
“Onpa linnassa lihoa,
Onpa voita volmarissa,
Ilman härän iskemättä,
Suuren sonnin sortumatta:
Uupui muinen musta ruuna,
Vaipui valkia hevonen,
Tuoll’ on raato rauniolla,
Luukontti koan perässä,
Miehen suuren suupalaksi,
Miehen murhan murkinaksi.”
Iivana iso isäntä,
Meiän kuulu kullan solki,
Siitä suuttui, siitä syäntyi,
Kovin suuttui ja vihastui,
Pani pyssyt pyykämähän,
Umpiputket ulvomahan,
Avokurkut ammomahan,
Jalot jouset joikumahan,
Alla Wiipurin vihannan,
Alla suuren Suomen linnan.
Ampui kerran, ampui toisen,
Ampui kerran, noin alatse,
Ampui toisen, noin ylitse,
Ampui kolmannen kohalle;
Jopa liikkui linnan tornit,
Räystähät rämähtelivät,
Patsahat pamahtelivat,
Kivet linnan kiikahteli,
Tornit maahan torkahteli.
Ampui vielä kerran, toisen,
Meni räystähät rämynä,
Tuohet lenteli levyinä,
Linnan seinät liistehinä.
Siitä Matti Laurin poika,
Viisas Wiipurin isäntä,
Pani Wiipurin avaimet
Kultaiselle luotaselle:
“Venäläinen veikkoseni,
Karjalainen kaunoseni!
Jätä vielä heikko henki,
Elä murhalla murenna,
Ammuit taaton, ammuit maammon,
Ammuit viisi veljiäni;
Ota kultia kupilla,
Hopehia puolikolla,
Oman pääni päästimeksi,
Henkeni lunastimeksi.”
Sanoi Iivana isäntä,
Meiän kuulu kullan solki:
“Jo on ruostui Ruotsin kullat,
Saastui Saksan maan hopiat,
En huoli hopehistasi,
Kysy konna kultiasi,
Kun kauan minua vainoit,
Aivot päästäni alensit!”
Siitä Matti Laurin poika,
Viisas Wiipurin isäntä
Jo itse pakohon pääsi,
Rienti luoksi laivosensa,
Astuvi aluksehensa,
Läksi merta laskemahan,
Sinistä sirottamahan,
Melan vaivaisen varassa,
Kokan koukkupään nojassa.
Itse Iivana isäntä,
Meiän kuulu kullan solki
Kettukenkäset jalassa,
Kut’ ei pauka pakkasella,
Ei kolka kovalla säällä,
Likennäksen linnan luoksi,
Kivet on kirkkoa jälellä,
Torit linnan torniloita,
Patsahat papin tupoa,
Itse pappi paiatonna,
Ruotsin kaunis kaatiotta.