Ken kaipauksen sydämeensä joi, hän tekemättömätkin tehdä voi.
Niin etäällä ei voisi milloinkaan kaks ikuisuutta olla toisistaan, ma linnunrataa etten rakentais, mi yhdistäis ne,—etten nähdä sais, niill’ otsillaan on kirjoitettu mitä.
Ei mulle lännest etääll’ ole itä.
Ei vahvin muuri edessäni kestä,
ei syvin kuilu askeltani estä.
Ei salatuinkaan salaiseksi jää.
Voin nähdä kuolemassa elämää.
Voin hiljaisuuden kuulla myrskyn aikaan. Ja kuinka paljon ystäville saikaan mun suuni puhutuksi puhumatta. Ja hengen kahleetta ja sitojatta ma syksyt, keväät, kesät itse luon. Jos tahdon, taivaan kaikki tähdet tuon ja auringotkin lahjaks sydämelle.
Tää oikeus on suotu ihmiselle, tää avain salattujen ihmeiden. Mut ani harvat tallettivat sen.
Uuno Kailas