1. Uimanäytös
Taas joukkueemme Suoju-virran luona on vahdiss’ ollut monta tovia. Juur kupposista suuhun siirtyi muona ja haastain ‘pehmeitä’ ja ‘kovia’ voi kukin hetken vailla vahtihuolta —juur vahdinvaihtajamme palaa tuolta— nyt päivää paistatellen loikoa ja työkseen raajojansa oikoa.
Niin märehtineet monta tuttua ja uutta oomme roimaa juttua. Myös eksyy joukkoon pieni ilve, ilkku: »On taikakonstit tällä Kallella. Mies reistailee, mut viel’ ei ole nilkku ja viel’ on kaikki värkit tallella.»
Ja siitä luikkahasti juttu luisti. »Niin taistelussa hiljan», joku muisti, »tää Kalle kiipee hautaristille ja kättä viittoo bolshevistille. Pään ympärillä ryssän rakeet räiski, myös Kallen kiväärissä lukko läiski. Jo näytti siihen mies se tupertui, kun, äkkiä hän maahan kupertui. Mut Kalle ärjäsi, Hyi hiivattu! Kun ristin poikki ampui riivattu!»
»On komeljanttiveri ruojalla.» —»Mi aatos liekään ollut Luojalla, kun sillä lailla lahjojaan on jaannut.»
Mut Kalle, vain on ruohikossa maannut kuin juttu häntä liikuttais ei lainkaan. Kuin vihollista ei ois näillä mainkaan hän haukotellen tuumii: »Lähden uimaan. Se miestä virkistää näin aamutuimaan.»
Jo ällistyimme moista käytöstä mies suunnittelee uimanäytöstä täss’ ihan vihollisen nenän alla. —Näet tuolla vastarannan kukkulalla sen kenttävahti kyttää, lymyää.
Hän takin, saappaat riisuu, hymyää. »Se yritys on arveluttava, voit pian olla Ahdin tuttava, tai ainakin saa työtä lääkäri», niin varoitamme. Noituu jääkäri. Mut Kalle lyhyesti kiellot kuittaa: »Kai sentään passais vähän täitä uittaa.»
—»No, ehkä siitä sisu tasaantuu, kun lyijyä sun pöksyys kasaantuu.»
Kuin aatoksissaan, muuna miesnä Kalle käy sauhutellen rantatöyryn alle ja piipun kopistelee huolella, sen panee kivelle ja kahlaa jokeen. Tää mitä tietää: ryssän puolella viel’ äänetöntä on…
Tään uintikokeen kuin tekis itsekunkin oma veli mielt’ ahdisti—suu pilaa yritteli: »Jo pitää olla kelpo kihinä…»
Nyt!—Laukaus ja luotisihinä.
Mut veitikka vain kättä huiskutti.
Taas uusi ryöppy tulla tuiskutti.
Hän sukelsi jo sillä hetkellä.
—»Se mies on viimeisellä retkellä,
kas, vesi kiehuu niinkuin rokkapata!
Hei tulta! tulta!—ryssiä on sata!»
Mut jääkärimme hoitaa kiikaria ja sillä tarkastelee viikaria. Ja ihmeellistä: tällä Kallella on vielä vanha kurssi tallella. Hän säärin vimmatusti: polskutti, kuin kana kaukalossa, molskutti, myös muisti tehdä kuperkeikkoja. —Se pyrki naurattamaan veikkoja.— Voi, varmaankin nyt luoti hipaisi: hän kädellänsä päätä sipaisi. Ja nyt hän uppoaa … jää veden alle…
Ei! jälleen sukeltanut oli Kalle.
Jo alkaa ryssän pauke loppua.
Ei nytkään pidä Kalle hoppua,
ei lymyile, ei askeltakaan juokse.
Kas, piippu unohtui,—taas rannan luokse.
Ja niinpä nähdään, kun jo päättyy paluu: ei, poskillansa punan puutosta, ei miehess’ ole muuta muutosta, vain niskaan. ohut verijuova valuu.
Ja ensi sana häll’ on—tupakka.
»Täst’ uhkas tulla paha jupakka.
Pääs, ihme kyllä, viel’ on tallella.
Mut taisi sentään hiukaa sattua»,
niin myhäellen toruu jääkäri.
Mut vanha nuotti viel’ on Kallella: »Tais luoti tutkistella hattua ja sille passais olla lääkäri.»
2. Tuokiokuva
(Ruokailu kenttävahdissa)
»Piru otti jo nyt! Koko moskahan saavista on heinille valunut kuin vesi haavista! Syö soppasi, kuski!»—
»Meill’ ehjää ja tivistä
ei saavia ollut ja tiekin on kivistä.»
»Kupit tänne ja ala Antti kauhalla ropsia.
Sotamies voi heinätkin puurona popsia.»
»Mitä sorttia siellä on?»—»Vanhaa tuttua.»
»Voi pannut ja kattilat! Taas sitä huttua?
Ei särvintä muuta. Ei leivästä tietoa.
Tämä muona on vatsalle helkkarin mietoa.»
»Pojat, kokkimme on ihan ilmiö alallaan.» —»Totisesti. Sen vannoisi vaikkapa valallaan. Syvä taiteensa tuntija, laiska ja lihava.» —»Mut huttunsa on vähän muikea, vihava.» »… kuin parhainta, makeinta marmelaatia.» »Kupin syötyäs huoli et toista vaatia,— mahan täydeltä ei näet ahmita herkkua.»
»Mut katsohan juutasta, Iivari-serkkua, mies pullosta pulittaa puuroonsa maitoa. ihan Mansikin aamuista antia aitoa.» —»Oveluutta sen hankinta vaatii ja taitoa, se todistaa melkoista liikeneroa, näet mutsjoilta maito ei helposti eroa.»
»Sata sen ja sen sarvea! Ruisku papattaa!
Taas ryssällä halu on itsensä tapattaa.»
—»Ylös! Ketjuun!—ei enää nyt huttua maistella,»
»… vaan jälkiruuaksi saamme nyt taistella.»
Uuno Kailas