Kehto ja hauta, harmaja valta
muhkean mullan,
sateen ja paahtavan päivyen kullan,
nouseva norosta, turpehen alta,
antaja elon,
kantaja ikuisen kuoleman pelon.
Maa! olet mahtaja sykkivän suonen,
kukkivan kedon,
vierivän villan ja juoksevan pedon,
peri-isä pellon ja tuttava Tuonen,
jumaluus jyvän,
kaitsija kasvun huonon ja hyvän.
Maa! sulle kiitosta kantele soikoon,
suvilaulu Suomen,
tuoksussa juhannuskoivun ja tuomen,
rikkaana riemuita virtemme voikoon,
elonhuolet voittaa,
kauneuden korkean sydänkieltä soittaa.
“Maa iki-heilivä, Maa hius-häilyvä,
kesäpäivän-päilyvä,
tuulessa kultaisten laihojen lainehet,
emo syli-lempeä, emo sydän-hempeä,
luo meihin lämpöä,
suo meissä kypsyä ajan alku-ainehet!
Maa elon-kaitsija, Maa manan-loitsija.
hengen-haltioitsija,
tule meille turvaksi työssä ja taistossa!
Kun korpi kohisee, syystuuli tohisee,
yön siipi suhisee,
vieri kesävirtenä veressä ja vaistossa!
Maa iki-nuortuva, Maa suvi-suortuva,
tuhatrinta-tuortuva,
ole meille armias riemumme retkellä!
Emo ilta-ripsinen, emo aamu-hapsinen,
aurinko-lapsinen,
katso meihin kauniisti kuoleman
hetkellä.”
Yhtyvät lauluhun laaksot ja korvet,
paisuvat pellot,
laitumet laajat ja karjojen kellot,
raikuvat taivahan rantojen torvet
valkeuden juhlaa;
Maa pyhä, laupias lahjoja tuhlaa.
Eino Leino