Tuo ihala Syvärin impi
poimi kukkia pivosen
kesäisestä pihlapuusta,
puhui pihlaja hänelle:
“Mitä sie minusta tahdot?”
Tytti taiten vastaeli:
“Kesän riemuja keräilen.”
Tuo potra Kaparin poika
näki neien kartanolla,
sydän rinnassa sykähti:
“Liet minulle mielitietty?”
Neiti lintuna liversi:
“Lienet armas liiatenkin,
annan toivoa vähäisen.”
Peuran lailla pois pakeni,
meni pitkin metsätietä,
häipyi helmenä salolle,
kaunehena kankahalle,
helmassa kukat koreat,
ympärillä yö heleä.
Poika pyytä pyytämähän.
Nousi nopsa neien jalka,
nopsempi kosijan jalka,
siro siukoi hirven nilkka,
kinner kiireempi ajajan,
tahtoi jo tavata kaunon,
kiinni kirkkahan kopata;
putosi polulle kukka
rinnoilta ripeän immen.
Poika tuota poimimahan.
Taas oli paossa peura
yhdeksännen suon selällä.
Kovin kiiti kautokenkä,
huiskin hunnuton samosi,
sinisukka suota pitkin,
punapaula puunsolia,
hulmuten heleän helman,
tukan tuulehen hajoten,
kuuli jo läheltä huudon
riemahtavan, raikahtavan:
“Armas, päätä jo pakosi,
taikka suulle suutelenkin!”
Heitti impi helmastansa
tertun tuoksuvan polulle.
Poika tuota tuntemahan.
Tytti huusi, huikahutti
kymmenennen vaaran päältä:
“Tuntenet kukan korean,
vaan et tunne neittä nuorta.”
Tuo potra Kaparin poika
kukan heitti kuusikkohon,
puhki ilmojen puheli:
“Tuntenen sinutkin kerran,
sie kuulu Syvärin kukka,
ennen aamun alkamista,
Koi-Luojan korenemista!”
Ilkkui impi kukkulalta:
“Ajat aamun auteretta,
sie tuuli suvisen illan!”
Läksi poika piukomahan,
kylän sulho suikomahan,
kylän-joutsi joikumahan,
sankari samoamahan,
kulki kuin kulo mäellä,
tuulispää salon saralla,
kivet kirpoi kantapäistä,
tuli silmistä sirisi.
Sai jo kiinni neien nuoren
mättäällä salon sinisen,
ennen aamun alkamista,
Koi-Luojan korenemista.
Riistihe sylistä riista,
virkkoi vielä vierressänsä,
kotitielle tietessänsä,
poiketen kotipolulle:
“Voip’ on miestä mieletöntä,
sulhoa sudenhalujen!
Toivon terttuja tavotit,
muiston kukkia keräsit,
keräätkin ikäsi kaiken,
polun poimit kahden puolen,
elontiesi toivottoman,
taipaleesi tarmottoman
onnen ollehen muruja,
et iloja, et suruja,
poimit rinnan riutumusta,
tahdon nuoren talttumusta,
unelmaisi uupumusta,
polttoa ilon-ikävän,
aikehia, aattehia
ammoin jo ajateltuja,
tuntehia, tunnelmia
tuttuja tuhannet kerrat,
tuokioita mennehiä,
kausia kadonnehia,
yön hämyjä hälvenneitä,
ruskoja rusottaneita,
elon entisen menoa,
Tuonen tyhjyyden tuloa.”
Jop’ on koitti Koi-Jumala.
Poika polkua palasi,
kesä-aamun auetessa,
seisahti joka aholle,
joka katsoi kankahalle,
kukan poimi kuusikosta,
muisti mustakulmaistansa,
toisen jo lehosta löyti,
tunsi tuskan rintaluissa,
astui miesnä miettiväisna,
ukkona uneksivaisna,
hiljeten jalan hitahan,
silmän vettä vierittäissä.
Eino Leino