Järven taakse tehtiin venheretki,
järven taakse talontyttölöihin,
siellä viivyimme me päivän kaiken:
Aamu aholl’ oltiin mansikassa,
ilta pihamaalla karkeloitiin –
yö? – se maattiin aitass’ impysien.
Purjepurrella kun sitten sieltä
pois me aamun tullen laskettihin,
muilla kaikill’ oli joku muisto,
millä ruusu, millä lemmen kukka
millä kielokimppu rinnassansa.
Minä yksin ilman olin, eipä
kukkaa suonut impi mustakulma –
antoi oman nuoren sydämensä.
Kotirantaan päästyämme, toiset
riistivät jo kukat rinnaltansa,
mutta kauvemmin ja hellin huolin
immen sydäntä mä säilyttelin –
heitin pois sen vasta viikon päästä.
Eino Leino