Kai ihmettelit sinä itsekses,
miten paljo ma sentään kestin,
miten kestin ma nauruas, pilkkaasi,
sen ennen kuin erolla estin.
Minä näin, miten silmäsi puhuivat:
“Tuolla miehell’ on kova pinta!”
Siin’ oikein sa arvasit armahain,
kova onpi se köyhän rinta.
Se mies, joka kuullut ei ijässään
ole kultaisen naurun soivan,
mitä huolii hän, vaikka hän huomaa sen
hälle itselleen salamoivan.
Mitä huolii hän, vaikka hän tunteekin,
miten puukot ne pintaa viiltää!
Hän kuulevi vaan ja hän kuuntelee
ja silmässä kyynel kiiltää.
Hän kuulevi vaan ja hän kuuntelee
ja hän silmänsä hiljaa sulkee.
Hän uinuvi vaan ja hän unelmoi
ja mielessä kuvat kulkee.
Eino Leino