Minä luulin sun eloni onneksi,
sinä olitkin elämä itse,
joka kuljetit kautta riemujen,
mut kuljetit myös murehitse.
Minä luulin sun henkeni herättäjäks,
sinä olitkin unhotar unen,
joka lahjoitit ruusut laaksojen,
mut myöskin vuorien lumen.
Minä luulin sun yöni salamaks,
sinä olitkin itse yöhyt,
min kupeilla mantteli musta on,
mut otsalla tähtivyöhyt.
Eino Leino