Ne veivät multa mun iloni,
nyt tahtovat surunkin viedä:
“Sull’ ei ole oikeutta surra, ei,
ja nuori sa oot, se tiedä!”
Ne syöksevät puukon sydämeen,
ne pistävät silmähän okaan,
ja sanovat: “Et sinä sortua saa
ja et saa vaipua lokaan!”
Ei, elkää peljätkö! Murru ma en.
Se onni ois liian suuri.
Eikä se lokahan vaivu se,
joka loasta nousevi juuri.
Se seisovi vaan kuin korvenpuu
ja se hiljaa puuksi puutuu,
sen kuori hiljaa kivettyy
ja sydän luuksi luutuu.
Ovat menneet ne ajat, kun pässinpäät
vielä voivat muureja murtaa.
Ne nyt vaan saumoja lujittaa
ja tuntehet vienot turtaa.
Eino Leino