Velisurmaaja

Mistäs saavut, myöhään saavut,
poikani metsämies? –
Isänmaan illasta, erämaan aamusta,
äitini lempeä-lies.

Miksi niin kasvosi kalpeilta paistaa,
outo on äänesi, laps? –
Paistoi hangilla kuoleman kuudan,
valkeni poski ja haps.

Miksi niin rintasi raskaasti huokaa,
suihkaen suonesi lyö? –
Hiihdin mä kilpaa hiisien kanssa,
ympäri surma ja yö.

Miksi niin silmäsi tuimasti tuikkii,
autio otsasi on? –
Vilkkuivat vinhemmin taivaalla tähdet,
tuomarit turmion.

Minne on jäänyt sun luontosi lempee,
hellyytes herttainen? –
Sauhun kentille, kauhun kentille,
valtahan vainajien.

Syöksyikö vieras syntymämaahan,
kansaako kaas vihamies? –
Ei, oma heimo herjaksi muuttui,
oma oli orjuuden ies.

Nousitko vastaan sortajavaltaa,
kun sotatorvet soi? –
Lasken lautsalle raudan raa’an,
veljien verta se joi.

Voitonko liet vai tappion viesti,
saata et ilosanomaa. –
Itkeä ikäni tahtoisin, vaikka
vapaa on kansa ja maa.

Auta, armias! Rikki on rintas,
hurmeesi huppeloi! –
Sain ma itsekin surman iskun,
kuoleman kellot jo soi.

Kaikkiko kadotan lapseni armaat,
taasko on taistohon ties? –
Lähtevi rauhaan Tuonen rannan
poikasi murhamies.

Heitätkö äitisi raukan ja rakkaan,
myös pyhän syntymämaan? –
Kohisevat korvaani Manalan kosket,
siellä ma saan isänmaan.

Eino Leino