Kauan jo aura
viilteli sydämeni maata.
Nyt se ei enää
tyhjänä vartoa saata.
Suo sade kiihkeä,
suo, kevät, tulista kultaa,
niin että paisuis
siemen, ahmien multaa
Mullasta katto
on joka elämän päällä.
Pimeän puhki,
sokeat, kasvamme täällä.
Sen, jota tänään
raateli kyntäjän teräs,
armo on huomenna
tuntea: siemenet heräs.
9.5.1936
Saima Harmaja