Väistyneet on aallot syvät.
Näen jälleen silmäs hyvät,
aamuun-herännyt.
Ylitseni hauta musta
vajos täynnä ahdistusta.
Poissa on se nyt.
Kallis, tullen syvyydestä
tiedän: lopulta ei kestä
tuska hukkujan.
Alla meren ajattoman
näen Herran käden oman
vedet jakavan.
Vesivuorten painon alta
minut nosti aamun valta
luonas asumaan.
Siksi aamuruskon siivin
tänään syleilyysi hiivin.
tietäin: jäädä saan.
14.10.1935
(Kirjoitettu vaikean taudinkohtauksen jälkeen.)
Saima Harmaja