Oi lapsi, loputon on matka luokses,
sylissä tyhjyys ikävöijäs käy.
Kumartuu koivu, levotonna vuokses,
ja kielo kysyy: miks’ ei häntä näy?
Jo ruusupensas nupulla on, kallis,
ja helmaansa sua nurmi odottaa.
Oi suveni, min saapuvan ei sallis
vain pimeys, mi mua vainoaa,
taas minuun käännä ihme silmiesi,
tuo taivaansyvyys, jonka valoon jäin.
Jo suloutes sydämeeni pesi
kuin näkymätön lintu livertäin.
5.6.1936
Saima Harmaja