Väristen hurmaa kimalainen vaipuu
syvälle ruusun poveen loistavaan,
min kultaiseksi hehkutti jo kaipuu.
Sen syli aukee, heteet syttyy, taipuu,
ja lemmen tuoksu hienoin huumaa maan.
Mut vasta silloin täyttyy autuus mainen,
kun suven luoja, tulta-tuhlaavainen,
sun kerran halki kukkain tulla suo
luo ruusun, joss’ on mesi jumalainen.
Maan poika tulisin, se silloin juo!
Saima Harmaja