(Eversti A. Sihvolle omistettu)
Ajat ammoiset mieleen muistuu nyt,
tuhatvuosien häipyy häivä,
moni tarina päättyi, päättynyt
ei vielä Perman päivä.
Ja muisto Aunuksen autuaan
lie muille vain tyhjä lehti,
mut meille lapsille laulun maan,
sydänjuuriin se syöpyä ehti.
Ken kuuli soutaen Laatokkaa,
miten lauloi sen laineet surren,
hänen sielunsilmissä kuumottaa
vain valkamat vainopurren.
Ja kuulitko Kuutamolahdellai,
miten kilisi kirkonkellot,
saman tuskanhuudon sa tunsit kai
kuin Hurtan ja pajarin pellot?
Siks siitä jos nyt taiston tie,
Jos Vienan virroilla souto,
ei varmaan se Sammon ryöstö lie,
vain korkean kotihin nouto.
Ja viita jos soi sotakirvehin,
kun Uhtuan urhot viiltää,
ne tuovat vain tarun takaisin,
joka aikakirjoissa kiiltää.
Näät Jumalan temppeli tenhoinen
oli saaressa virran vinhan,
kuvan polvilta maljan kultaisen
vei heittiöt herjan inhan.
Ja upposi Perman kunnia
kuin aurinko Vienan vesiin;
tuhat vuotta on uinunut aalloissa,
nyt uutena astuu esiin.
Nyt säihkyvi säilin ja tapparoin,
mitä heimonhenkenä säilyi,
mikä kaikui lauluin ja kanteloin
tai kyynelhelminä päilyi.
Nyt Jumalan temppeli tenhoinen
on rinnoissa Suomen nuorten,
kotikansan lempenä leimuten
kuin valkeat helkavuorten.
Tuon tauonnut temppelin taika ei,
ei loihditun maljan mahti:
sen muinoin ahnahat jaarlit vei,
nyt valpas on Perman vahti!
Eino Leino