Taas tulin surulliseksi
muistellen sinua, armas,
muiden kanssa ailakoiden.
Lienen tehnyt synnin suuren.
Virkoit pois sa vieriessä:
“Nyt älä tuhmin tuhlaele!
Aarre on sinulla, siirsin
sen sinulle sydämestäni,
sinulta tahdon sen takaisin,
kun konsa takaisin tullen.”
Lupasin lujasti: “Saat sen
kera korkojen takaisin.”
Lienen tuhmin tuhlaellut,
kun sulin surulliseksi,
liioin itkenyt, iloinnut,
koska tuska tunnon täytti,
hätä häistä sielun kahden,
tiukasta tilinteosta
silmän kahden katsehessa,
sykkeessä sydämen kahden,
toinen toistansa vetävän
veren kahden vellamoihin.
Toki tunnen toisen tunnon:
tuhlaten rikastun, tuhma,
muille sähköä säteillen
sähkötän elämätäni.
Siks ällös minulle suutu!
Saa en olla saita, annan,
kannan korkoa Jumalan,
kuin tähti pimeän taivon,
aurinkoa ammentava.
Eino Leino