Matka pitkä, mieli musta, mistä lohdun saapi?
Entisajan auvon muistot murheet karkottaapi.
Sinne jäi mun neitoni kuin kukka kotirannan;
venhoni mä viiman viedä aukealle annan.
Ällös kukka kotirannan katso ulapalle,
katso ennen laaksohon tai rannan kukkulalle.
Sortuvan mun aallon alle nähdä voisit siellä,
siitä ehkä kauvan oisit, impi, murhemiellä.
– Joskus mua muista sentään, muista immyt rukka,
ettei ensi aallon helmaan kaadu rannankukka.
Eino Leino