Niin jos oisit lauluni
kuin on suuri metsä,
äänet kaikki kaiuttaisit,
kaikki sävelet sä.
Metsässä on suuret puut
ja metsässä on marjat,
metsässä käy kontiot
ja köyhän kotikarjat.
Kukat pienet kukoistavat
suurten puiden alla,
valkopilvet vaeltavat
suven taivahalla.
Hongat hiljaa humisee
ja käkö kukahtelee.
Köyhän sydän keveämmin
silloin sykähtelee.
Alla suurten surujenkin
kukkii kukat mieleen.
Köyhä kukan kuroittaa
ja pistää rintapieleen.
Köyhä kukan kuroittaa,
min rikas maahan astuu;
köyhän silmä kyyneleissä
useammin kastuu.
Kukka orvon kumppani
ja laulu köyhän liesi;
metsä meidän tuttava,
mut vieraan vihamiesi.
Tuttavalle metsän polut
itsestänsä aukee,
vieras maita vierivi
ja eksyneenä raukee.
Tuttavalle “tervetullut!”
joka kuusi kuiskaa,
vierahalle joka oksa
uhotellen huiskaa.
Kell’ on rikos rinnassa
ja ken ei sitä kadu,
vieras on se metsässä
ja vieras mailla sadun.
Sille siellä vihur’ käy
ja korpikuuset ruskaa –
katuvalle metsän huoju
huojentaapi tuskaa.
Paatuneelle pahat henget
metsän puista puhuu –
katuvalle metsän immet
valkohunnut huhuu.
Huiska huivi Tellervon
ja mulle tietä näytä,
piirrä puihin pilkkoja
ja lohdun kättä käytä!
Sull’ on käsi valkea
ja sull’ on sormi pieni.
Mull’ on käsi mustempi
ja kova korpitieni.
Tahdoin kerran kätehein
sen käden pienen liittää –
yö se hullun sydämessä
hourehia siittää.
Käsi pieni pelästyi
ja huntu kauvas huiskas, –
hullu henkäs, heräsi
ja itseksensä kuiskas:
“Käsi pieni katoais
mun käteheni mustaan,
kauvempata viitaten
se vaan luo lohdutustaan.”
Huiska huivi Tellervon
ja käsi vieno vilka!
Taasen tahdon astua
ma tietä tytön pilkan.
Tule metsän tyttö taas,
en enää ole hullu,
tule, niinkuin tuhatkerrat
ennenkin oot tullut.
Tule siivin kultaisin
ja kulje valkovaattein,
saavu rauhan sanomin
ja joudu joulu-aattein.
Pyyhi rypyt otsalta
ja silmät kiini sulje,
hiljaa huolet hivele
ja kulmiani kulje.
Kas, mun pääni sairas on,
on sairas lapsikulta;
lapsi tahtoo levähtää
ja levon saa se sulta.
Sull’ on sydän valkea
ja sull’ on käsi pieni.
Mull’ on mieli mustempi
ja kova korpitieni.
Korvessa on suuret puut
ja korvessa on marjat,
korvessa käy kontiot
ja köyhän kotikarjat.
Ilot vienot vihannoivat
suurten huolten alla,
valkopilvet vaeltavat
suven taivahalla.
Hongat hiljaa humisee
ja käkö kukahtelee,
köyhän sydän keveämmin
silloin sykähtelee.
Niin jos oisit lauluni
kuin on suuri metsä,
surut kaikki karkoittaisit,
kaikki kyynelet sä.
Eino Leino