Pois joulukuuset, kynttilät
ja riemulaulut lasten
ja äidin tortut lämpimät –
pois juhla onnekasten!
Tää päiv’ on päivä sydänten
ja sisarusten silta,
tää päiv’ on päivä rikasten
ja ilollisten ilta.
Mut meille mieron miehille
ja onnen kerjureille
on muiston musta juhla se
ja tuskan tuoja meille.
Nuo joulupuut ja kynttilät
ja lasten laulajaiset
ja äidin tortut lämpimät
ja annit armahaiset –
Ken niitä muuten muisteleis,
kun elon aallot pauhaa!
sen venhon merten meuru veis –
vain aallon all’ on rauhaa.
Mut joulujuhlan tullessa
kun taiston aallot vaipuu,
niin on kuin rinnan pohjasta
taas nousis kaiho, kaipuu.
Ja on kuin huone kylmä ois
ja jäässä mieron liesi
ja on kuin hetken olla vois
taas lapsikin kentiesi.
Ja sydän pyytäis lämpöä
ees hiukan, oven suusta,
ja tekis mieli leikkiä
ja nähdä joulukuusta.
Mut suljetut on ovensuut
ja rinnat kiini meille
ja ikkunoista joulupuut
vain ilkkuu mieron teille.
Pois kaiho, kaipuu sydämen,
pois rinnan riemupouta,
taas tunnon päivä pilvehen,
taas rintaan talven routa!
Tää päiv’ on päivä rikasten
ja ilollisten ilta,
mut meille mieron köyhillen
vain muiston musta silta.
Siis tulkaa, vanhat ystävät,
mun ainoat, mun armaat,
te syksyn tunteet synkeät,
te mieron katseet karmaat!
Ma myöskin kanssa tuttavain
tään illan tahdon olla –
ne saapuu, saapuu sadoittain,
ne joutuu joukkiolla.
Ne kasvaa, täyttää sydämen,
ne tuntuu tuhansilta –
tää päiv’ on päivä rikasten
ja ilollisten ilta.
Eino Leino