Tahtoisin nähdä ma Kartagon naisen,
naisen, mi kassansa kaunokaisen
uhriksi isienmaallensa kantoi,
miehensä jousen jänteeksi antoi,
silloin kuin maa oli vaarassa, – milloin
Kartagon naisen ma nähdä saan?
Ja nähdä ma tahtoisin Sveitsin miehen,
sen, joka peittyi peitsien tiehen,
vaimoa muistaen, muistaen lastaan,
syöksyi sortajan piikkejä vastaan,
silloin kuin horjui vapaus Sveitsin, –
milloin sen miehen ma nähdä saan?
Tahtoisin nähdä ma lapset ne buurein,
leirissä, päällä kaupungin muurein,
liekissä, tulessa, leikkivän sotaa,
kylvävän ympäri kuoleman otaa,
silloin kuin tuvat on tuhkana, – milloin
leirien lapset ne nähdä ma saan?
Eino Leino