Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
herttua väkevän heimon,
Aasian iki-aroilla,
rannoilla rajattomilla.
Liian suureksi sukesi,
ylen kasvoi ylpeäksi,
voimasta oman väkensä,
oman tietonsa tajusta,
oman taikansa tehosta,
oman hengen hekkumasta.
Lausui kansan kaiken kuulla,
lyylijuhlassa julisti:
“Ensi uhri maan on uhri,
toinen uhri taivon uhri,
kolmas itseni ikuisen,
herran heitä korkeamman!”
Kuuli kansa kauhistuen.
Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
kaasi maahan maitotilkan,
maito muuttihe vereksi,
purskutti punaisen suihkun.
Heitti tilkan taivahille,
taivahat tulena tuiski,
poltti maakunnat poroksi,
arot kaikki autioiksi.
Kansa yhtehen keräysi:
“Pahoin teit sa, Ukri ukko,
hylkäsit hyvät jumalat!”
Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
viisti vettä siivellänsä,
toisella pihoja taivon,
virkkoi kaiken kansan kuulla:
“Jos jätin jumalat vanhat,
etsin uudet ja paremmat!”
Tunkihe väki kokohon
kuin hevot susien tullen:
“Näytä meille ne jumalat,
parahia palvokaamme!”
Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
puki päälle vainopaidan,
vainon välkytti terästä:
“Näytän ne jumalat teille,
veren jumalan, tulen jumalan
ja jumalat sinisen raudan,
saakatte sotisopihin,
nyt on Ukrin uhrijuhla!”
Sai kansa sotisopihin,
juoksi lehtohon jumalten
niinkuin hirvi hiihtäjäänsä
tai petra penin edellä:
“Oi Taatto, opeta meille
huurut hurmehen jumalan!”
Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
iski verta suonestansa,
sillä kulmansa sivusi:
“Verta vaativi jumala,
lepän-luoja leppymätön!”
Kansa kasvonsa veristi,
tiedusteli tietäjältä:
“Kuinka on tulen jumala,
Panu suuri palveltava?”
Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
iski tulta kynnestänsä,
karkaisi sydämen kohdan:
“Panua palvotaan tulella,
jylinällä Pauannetta!”
Karkeni myös kansa kaikki,
kyseli kuninkahalta:
“Kuinka on kumarrettava
raudan rohkean väkeä?”
Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
iski tapparan tulisen
maksahan lähimmän miehen:
“Teräs kuulevi terästä,
rauta miestä rohkeata!”
Kumahutti kuulun kilven,
syöksyi aavalle arolle
hulmuten hevosen harjan,
tulta tupruten kavion,
kansa pilvenä perässä,
Ukrin heimo ukkosena.
Minkä matkas maita pitkin,
sen sytti sotasavuja,
minkä virtoja vilisti,
sen veristi virran vettä,
syöksyi kansojen merehen,
kansat kaatui kahdenpuolen,
kosto kostajan tapasi:
aallot yhtyi päänsä päällä.
Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
näki jo turmansa tulevan,
käski jo kokohon kansan
alle taivon tähtikirjan.
Käden korkean kohotti,
huusi kaiken kansan kuulla:
“Yks oli uhri Ukrin uhri,
se oli sankari-unien,
toinen uhri heimon uhri,
se oli sankaritekojen,
kolmas uhri kuolon uhri,
se on maine maailmalla!”
Kaatui itse kalpahansa,
paloi roihuten rovion,
varjojen vaeltaessa
aavoja aron pimeän.
Tuop’ oli Ukri tuhma ukko,
vain tuhkan jälelle jätti,
tuop’ oli tuima Ukrin heimo,
kaatui viime kantahansa,
kertoi kansan kohtalosta
vain tuuli lumisen tundran,
lauloi Ukrin yöstä yksin
Salliman ikuiset immet.
Eino Leino