Jo sateen sini
on pilviryhmät raskaat värjännyt,
mut hehku illan
puun kultasilmustoissa viipyy nyt,
ja teillä himertävät hunnut kevään.
Noin helisevään
et lauluun puhjeta, oi peippo, saa!
Tuo julma maa,
mi ruohoon peittyy, itse kätkee kevään.
Näin älkää lävistäkö, sävelnuolet,
sydäntä, josta haudattu on puolet
maan alle tuoreen, kumpuun kosteaan.
Sineä sateen juoda huulillaan
ei voi hän, joka kylmin hiuksin nukkuu,
ei nähdä pyrähdystä siipien
niin keveiden,
luo pesän, joka kultahuntuun hukkuu.
Ei elää saata
povessa sydän, jost’ on puolet maata.
Mut sydämeni jäännös nyyhkien
juo silmuhehkun, sateen sinisen
ja linnunlaulun, joka ei voi laata.
9-10.5.1936
Saima Harmaja