Ei pimeys liikahda ympäri mun,
oman vankini, tuskalla vangitun.
Vika jossain on, on jonkun syy.
Yhä taivas ulkona tähdittyy.
Oven takana hengität, maailma.
Vaan onko paluuta?
— — —
Kun huoneen hämärtyessä
yhä viestiäs ikävöin,
kun valvon pimeydessä
epäluulon nöyrtyvin öin,
kun palaan luotasi illoin
tuli huultesi katkera huulillain,
sydämessäni vannon silloin:
tämä ei ole totta, ei tämä vain.
On pääsy usvien alta,
on jossain portti ja tie,
on kaikkitietävä valta,
jok’ ei pettää voi, joka vie.
Niin totta kuin valhekuteen
näin muuttavan maan, jossa hengitin,
niin paluun vapauteen
olen löytävä takaisin.
Pois kanssasi murran tieni
tai yksin. Jos väsyt, jää!
Jos on tuskasi liian pieni,
yhä tuskan maahan jää.
Saima Harmaja