Kun on apea syksyilta,
kun on sumua kaduilla,
olen usein unessa nähnyt
sinut, siskoni ruskea.
Jo on syttyneet palavat tähdet
yli saaresi kaukaisen.
Meri nauttien rannoilla huokaa
maan tuoksua hengittäen.
Sinä hiivit palmujen alle,
kun kuutamo kaunein on.
Helyt hennon nilkkasi soivat
kuin kutsu rauhaton.
Ja väkevä kämmekän tuoksu
ui raskaasti metsästä.
Yli ruskean ruumiisi häilyy
kisa varjojen värisevän –
Mikä vilahti viidakossa,
mitä oksat rasahtaa?
Kuu hymyillen peittyy pilveen.
Vain tähdet loimuaa.
Saima Harmaja