Tulen kuoleman varjon maasta.
Tulen iltaan vaaleaan.
Näen mykkänä: vihreä huntu
on tullut ja kietonut maan.
Ja on tuulta ja tuoksua lauhaa,
ja linnunlaulua soi,
— kun omassa rinnassani
sydän kuoleva vaikeroi.
Oi ei! Tämä maa on kaunis!
Tämä on ja pysyy ja jää.
Se, mikä on iskenyt minuun,
ei voi tätä järkyttää.
Tämä heleä, kostea multa,
tämä kirkkaus loppumaton,
se ei välitä, välitä, vaikka
joku sydän murtunut on.
Saima Harmaja