Nukkui maa.
Tohahti tuuli,
heräsivät henget kaikki.
Mutta myös viha virisi:
“Kostanko isien kohlut?”
Torattihin, taisteltihin.
Taivas sees, siniset järvet.
Myrsky mylvähti.
Jyristen
suistui puut pihoilta Suomen,
kaatui vallan kukkuloilta.
“Hei”, sanoi katajan henki,
“Minä itse Suomen suurin.”
Taipui tuulet taittumatta.
Niin välähti veljesvaino.
Suot savusi, tiet tihusi,
kärysi katajamieli.
Pitkä yö.
Sarasti.
Poissa
oli orjat, herrat.
Kukki
mieli vain vapahan miehen,
henki hongan lakkalatvan:
“Kansan valta kansan maassa”.
Eino Leino