Kaleva kuuluisa kuningas
käkesi kosihin käydä
Vuoren mointa morsianta.
Hiiden neiti hiilihapsi
kutoi verkon kutristansa,
silmän-iskuista yliset,
luomen-laskuista aliset,
pani paulat poikki tiestä,
urhon vangitsi valion.
Valitteli valtakunta:
“Kauan on Kaleva poissa.”
Etsitähän, kaivatahan. –
Tuop’ on kiekui kirkon kukko:
“Kauan on Kaleva maannut
Hiiden vuoren vuotehella,
verkoissa veren väkevän;
pääse ei sieltä päästämättä.”
Pyhä Pietari käveli
Herran Kiesuksen keralla,
kukon kuuli kiekuvaksi,
sanoi Herralle hyvälle:
“Viikon on Kaleva vierryt,
auta miestä mielipuolta.”
Kolahutti sauvallansa
Herra Hiiden kalliota,
heräsi kuuluisa kuningas.
“Kuulinko kotimäeltä
karjankellon kaikuvaksi?”
Vuoren viekas noin saneli:
“Kuulit taattoni kujilta
hirnuvaksi Hiiden orhin.”
Kolahutti toisen kerran
Herra Hiiden kalliota,
kysyi kuuluisa kuningas:
“Kuulinko luostarin aholta
aamukellon kaikuvaksi?”
Nimesi Metelin neiti:
“Kuulit maammoni pihoilta
haukkuvaksi Hiiden hallin.”
Kolahutti kolmannesti
Herra Hiiden kalliota,
nousi kuuluisa kuningas,
sanoi: “Jää hyvästi, neiti,
kuulen mailta, kukkuloilta
kaikuvaksi Herran kellon.”
Sanoi hälle Herra Kiesus:
“Milläpä syntisi sovitat?”
Pannahinen mies pakisi:
“Matkannen pyhälle maalle,
joella Joortanin peseime.”
Kaleva kuuluisa kuningas
otti ristin rintahansa,
matkasi pyhälle maalle,
pyhän virran pyörtehille;
orhit kuopi, maa tömisi,
töyhdöt heilui, kuu sädehti.
Eino Leino