Voi, miten halveksun minä teitä
maidon karvaiset katsojajoukot,
te, jotka syrjästä seuraatte, kuinka
eksyvät, syöksyvät syntiset, houkot.
Ylenkatson ma ylpein mielin
teitä te tunnot tahraa vailla.
Sen, joka seppona seisoo ja takoo,
kourat on nokiset myös sepon lailla.
Vasten kasvoja teille ma heitän
lauluni uhman, riemun ja huolen.
Nouskatte sotaan, jos te sen voitte,
taikka ma nauran ja nauruuni kuolen.
Eikä mun haudallani saa haastaa,
että ma koskaan töitäni kaduin.
Seisoin ma hetken, katsoin ma taakse –
lähdin taas eespäin laajemmin laduin.
Eino Leino