Niin kuumasti paistaa päivä,
vaikk’ onpi jo laskullaan,
hiki peittävi Annin otsan
ja rinta se aaltoo vaan.
Ja työnsä jo heitti ja juomaan
meni tuonne hän metsän taa,
kuss’ sorjien kuusten alla
hete puhtahin pulppuaa.
Jo varjossa posket jäähtyy
janon viileä lähde vie –
mut ties, kuin sattunut sinne
myös naapurin Antti lie! – –
Jo kaikk’ oli heinät koossa
ja niityllä laannut työ
ja päiv’ oli laskenut ammoin
ja saapunut vilpas yö,
kun kuusikon helmasta Anni
sai kotihin kiiruhtain,
mut poskia poltteli vieläi
ja rinta se aaltosi vain.
Eino Leino