Rannall’ lahden istui talon Tilta
kanssa Villesulhon kuherrellen,
ihastellen illan ihanuutta,
kuullen käkökullan kukkumista,
joka tuolta rantakunnahalta
helkytteli virttä viehkeintä,
vihkivirttä kauniin pyhä-illan.
Virkkoi morsiolleen Ville silloin:
– »Ootko tarinan sa kumman kuullut,
että käkösestä syksymmällä
tulee haukka julma, pääskyn surma?» –
– »Olen kuullut, mutta tuot’ en usko»,
väitti Tilta, »onhan mahdotonta,
että käestä, mi kevään kaiken
kukkuu hellästi ja herttaisesti,
tulla voisi ahnas, julma haukka.» –
Vasta syksyllä kun sorja Ville
häänsä vietti sekä toisen naisen
torppaan tuonne lahden taakse saattoi,
silloin vasta Tilta tarun uskoi
ynnä paljon, paljon muuta myöskin,
jot’ ei ennen ollut uskonunna.
Eino Leino