Mä yksin soutelen yössä
ja laulelen hiljakseen
ja katson, vierellä venhon
kuin leikkivät väreet veen.
Ja aaltojen laillapa aatteet
myös mulla ne karkeloi,
ne eelle purteni entää,
en seurata niitä voi.
Ja tuonne ne aattehet kiitää
kodin armahan valkamaan,
siell’ äitini varmaan valvoo
ja vuottavi poiuttaan.
Mut aatteita paljon, paljon
jää purteni jälkehen:
jäi impeni ihana sinne
surumielellä rannallen.
Oi, onkohan taivaan alla
viel’ onnea suurempaa,
kun keskellä kahden lemmen
näin lempien soutaa saa!
Eino Leino