Hän lauluja laatien istuu yöt
ja päivin hän lausuvi yönsä työt –
mä kääntyen, nääntyen kuulen.
Mihin, polonen poika, ma turvaudun,
kun hukkua oon runotulvaas sun? –
On keksitty keino jo, luulen:
Kun astuvi majaani rauhaiseen
tuo vietävä taasen vihkoineen
ja viereeni istahtaapi,
omat lauluni tempaan ja armotta
hänen kuultensa niit’ alan lausua –
hän kauhulla kaikkoaapi.
Eino Leino