Minä seisoin ja huusin
tappara kädessä:
“Tulkaa, nyt tulkaa,
tulkaa kaikki,
te miel’alat apeat, te vastasäät vaikeet,
huolten huuhkalinnut ja sydänsurut haikeet,
niin koitamme kerran,
ken meistä voittaa,
ja voitettu olkoon
ääneti niinkuin
hauta, mi kuusten
keskellä hiljainen on.”
Näin minä huusin
tappara kädessä,
katsoin uhmaten
kalliosolaan
uotellen kuoleman karjaa.
“Pelkäätkö Tuonelan
untelo ukko,
pelkäätkö vuossadan
nuorinta lasta,
pelkäätkö päivyen poikaa?”
Eivät ne tulleet
silloin surut,
tulivat silloin,
kun makasin maassa
kamppaillen Luojani kanssa.
Tulivat takaa kuin konnat, löivät
kahleisiin minut, mierolle möivät,
tekivät minusta
heikon miehen,
polttivat otsaani
orjan merkin,
jota ei huuhdo
vesi, ei veri,
eikä huulet kauneimman neidon.
Eino Leino