Joukolan joen suulla sinisorsa sousi,
nurmen kanssa nukahti ja päivän kera nousi.
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Veli nuori veikaten vieri ulapalla;
sisko asui enimmäkseen emon siiven alla.
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Veli nuori taistelohon vaati vankempansa,
lunnahiksi lupas Aino-siskon armahansa.
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Päivä laski, lummekukka sydämensä sulki.
Wäinö vanha kosimahan neittä nuorta kulki.
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Sydän kielsi, äiti käski – kumpaa tuli kuulta?
Raitoja hän rakasti ja lempi länsituulta.
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Huojui heinä Joukolan joenrannan alla.
Impi itki argervo paaden pallealla.
Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Aamu koitti, niemen päässä karkeloivan keksi,
aallotarta kolme – Aino-neiti neljänneksi.
Murhe, murhe joella Joukolan nyt soutaa.
Raitoja hän rakasti ja pelkäs pohjatuulta.
Taisi lunta vanhan päässä talven lumeks luulta,
Murhe, murhe joella Joukolan nyt soutaa.
Eino Leino