Luonnossa luminen ilta,
tähdentuike taivahilta,
helke maassa, helke puussa,
sukkulan kulina kuussa –
siten kun omani saisin
tulevaks sun toivottaisin.
Toivoisin tulevan tuolta
hongikon hopeisen puolta,
kierrätellen, kaarratellen,
puun lomitse puikahellen, –
min’ en olis näkevinäni,
yössä seisten, yksinäni.
Seisoisin selin sinuhun,
sinä vilkkuisit minuhun,
sormi suulla, jalka puulla,
halu karata, kaiho tulla, –
sydämet sykähteleisi,
puut lunta pudisteleisi.
Kuulisin risahtavaksi,
tuntisin kätöistä kaksi,
kuulisin: “kuka se täällä?”
Vastaisin: “varas se siellä!” –
Siten kun omani saisin,
tulevaks sun toivottaisin.
Eino Leino