Minä metsäntähteä rakastin
ja kaunis on metsänkukka.
Hän oli niin nuori ja valkoinen,
mut häll’ oli tumma tukka.
Hän oli niin vieno ja valkoinen,
mut häll’ oli viisas mieli.
Ja jos hän hulluja huokasikin,
niin kertonut ei sitä kieli.
Ken metsäntähteä rakastaa,
sen viepi metsän hukka.
Ja metsä jos ei sitä veisikään,
niin viepi sen tumma tukka.
Hän on niin viisas ja valkoinen
ja sievä kuin sisilisko;
mut kun häntä kutsut kullakses,
niin sulle hän on vaan sisko.
Eino Leino