Työn tyynen ne aikoja ollehet ei,
oli vainon se vuossata sankka,
sota soi, veri vuos, viha veljiä vei,
rae rautainen lankesi rankka,
kun suurtuivat kohtalot Suomellei,
sen luotihin vapaus vankka.
Eik’ olleet ne lahjoja laupeuden,
oli saalista sankaririntain
nuo kointähdet huomenen hurmeisen,
oli kauppaa se kalliiden hintain,
päin tulta kun ryntäsi patterien
pojat pohjolan kourin ja kintain.
Eik’ katsottu, ken oli mieleltä mies,
kun vaan oli kumppani vakaa,
eri kieltä jos haastoikin, tiensä kun ties
ja tahtoi hän vaaramme jakaa,
kun hällekin inha ol’ orjuuden ies,
joka uhkasi eestä ja takaa.
Mikä nyt? Miks rintama rikki on tää?
Mihin syöksyvi valkea valta?
Sitä vaara vaikk’ ympäri piirittää,
ei silti se mieltänsä malta,
vaan riitansa, kaunansa kahleihin jää,
jos pääsikin sortajan alta.
Taas taistelo uhkaa, jo taivahat käy
yli maanpiirin pilveen ja yöhön,
ei viel’ levon lempeän tähteä näy,
ei rauhaa, ei rakkautta työhön,
vaan kalskuen kansat ja maat terästäy
miesmurhaan ja miekkavyöhön.
Isänmaa polo, poljettu, etkö jo saa
sä kylläksi, eikö jo riitä
sun tuskas, mi pohjolan tummentaa?
Mut näyttää kuin nauttisit siitä.
Nälän, taiston ja ruttojen ruhjoma maa,
sopusointuun jo lapsesi liitä!
Suvi saapuvi uus, pian koivu ja kuus
taas Suomen aalloissa päilyy:
jos rinnan sen kumpikin kansallisuus
käy kukkaan, ne kumpikin säilyy,
mut kiistaan jos käy, se on onnettomuus
min yllä jo yön hämyt häilyy.
Germaani! Sun kunnias korkea on,
kun soi sana syntymämaasta.
Olit taistossa pelvoton, nuhteeton,
urotöitäs ei umpehen laasta.
Taru, laulu sun kumpusi kaartakohon,
ei maanpetos, vilppi, ei saasta.
Suku Suomen! Sa maan pyhän, vapaan sait,
sitä älkösi ahtaaksi aitaa,
vaan laatios laajoiks sen hengen lait –
väki Väinämön ei ole saitaa –
niin kaikille täällä on tilaa kait,
joka tilansa tietää ja taitaa.
Ja poikas jos myös monen eksyi tie,
sai palkan he harhailuista:
vuos hurme ja kyynel. Jo lohtua vie,
jo suruja vaali ja suista!
Lumet mennehen talven jo mennehet lie –
älä pahalla pahaa sa muista!
Ole ylimys, vaikk’ olet nousukas!
Sun vanha jo on sukujuuri.
Ole ruhtinas ruumiilta, sielultas,
ole ylhäinen, ylväs ja suuri,
niin varmaan sun säilyvi valtikkas,
Olet Euroopan kunniamuuri.
Eino Leino