Laelta vaarojen lakkapäiden
ja virtain varsilta miestä käy,
kuin juhlajuoksuun on kiire näiden,
vaikk’ kainalossa ei kannel näy,
ne rientää ryhmihin, joukkueihin,
kiväärit liittyvät kivääreihin.
Ja niitä välkkää kuin tulta: tuolta
yks soutaa aaltoa ankaraa,
tää pitkospuitansa pinkoo suolta,
tää laakson polkua poimettaa,
näin kasvain, karttuen armeijoiksi
käy valtakunnan he vartioiksi.
Se nousee, Karjalan kansa vapaa,
kun uhkaa orjuuden uuden yö,
se tahtoo suojata Suomen tapaa,
se Suomen oikeuden eestä lyö,
kuin sähkö silloin se ilman lataa,
sen rauta iskee ja rakeet sataa.
“Ja kuulkaa! Haastavat urhoin haudat:
On Vapaus ainoa aateluus!
Ne silloin katkesi kahleraudat,
kun luotiin Karjalan kannel uus,
kun alta Ahvolan, Raudun lunten
nous ruusut ruskeat sankar-unten.”
Käy kansan nousu, käy kansan myrsky
kuin Vuoksi valtava voimassaan,
käy vaahtoon Laatokan laajan hyrsky,
soi virttä Aunuksen, Vienanmaan,
ja suulta suurtuvan Suomen Nevan
se korjaa Inkerin koitonevan.
Eino Leino