Kuin vankeina hallan
ja hyyn
ovat kauan kahlitut
järvien, lampien laineet
pohjoisen maan,
niin vankeina on väkivallan
ja vääryyden, vainon ja riidan
ja surman ja syyn
nuo vuosia maanneet
maanpiirin henget ja aineet,
ja maailmaan
vain itkua, vaivaa,
verta ja haavoja luoneet,
sydäntuskaa tuoneet,
myös ruumiiden runsautta
kentille kunnian
kimmeltäville,
mut puutetta leivän
ja lemmen ja lämmön
leskille, orvoille
osattomille.
Kuin hangenkin alta
ja jään
puin, nurmin ja kukkasin
puhkee maan ikimahti
taas vapauteen,
niin vapautuu pyhä valta
taas hengen ja aineen työn,
teko tyynen sään,
myös tieto ja taito,
tuo kansojen kunniavahti,
ja voimat sen
taas virkoovat laihoja,
heelmiä, viljoja kantain
vieraiden rantain,
ja maailman kauniimman
luo väki sähkön
ja liekin ja malmin:
niin Suomikin suurtuu
rauhasta raskain
laihoin ja soiluvin
saarin ja salmin.
Ja kuin sepon toimin
ja töin
tuo nous tarun Sampo,
antaja auvon ja onnen
muinahisen,
niin voittava kansan on voimin
sen henkikin, heilivä hiljaisin
päivin ja öin,
taas nuorissa nostaen
taattojen tarmon ja ponnen
ja rakkauden,
pyhän, hehkuvan, täyden
tähän maahamme karuun
sen sankaritaruun,
mi enää ei konsana
katoa kannelta
pohjoisen taivaan:
siks isketty syvään
se on sydänveriin
ja veljesten vihaan
ja vainoon ja vaivaan.
Eino Leino