Ne ei ole nerot. Ne on nerojen eellä-käyjät
ja usein tuskin kykyjä he ovat.
Mut hermot heill’ on hyvät, ei tyhjän säikähtäyjät,
ja kourat sekä omattunnot kovat.
He kulkevat laaksossa, he taivaltavat lokaa,
ja harva vuoren alle edes ehtii.
He haaveksivat ruusuja ja saavat orjan-okaa,
mut metsä heidän mentyänsä lehtii.
He halkovat sydämiä, he vakoavat päitä
ja ajan uuden aivoja he kyntää.
Ei säiky kyitä, kytän nuolta, tuskan tuprusäitä,
he horju ei, he torju ei, he ryntää.
Ja usein loassa, veressä he ovat yltä, alta
ja sortuvat soihin pitkospuiksi.
Mut toiset heidän jäljistänsä käyvät korkealta
ja kumartuvat kunnioitetuiksi.
Ja usein he ovat sangen kirjavata seuraa
enkä tahdo heidän taskujansa taata.
Mut missä he käyvät, aika syntyy, meri meuraa
ja ukontulet viileksivät maata.
Teille terve! En teille sitä itsellenne sano –
on vaarallista olla ystävänne –
mut kansalle, jolla on suurten miesten jano:
he ovat teidän suurmiehiänne!
Eino Leino