Ma uneksin, että mun sydämein
oli kuollut ja kylmä mun tuntehein.
Ja sydäntä kuollutta tuudittain
minä maantien laidalla laulelin vain:
Ah, nuku mun nuori sydämen’!
Olet aikasi valvonut armainen.
Tien kulkijat katseli kummissaan.
Niin nousin ja läksin mä vaeltamaan.
En tiennyt, kunne ma kulkisin,
mut kuljin ja hiljaa hyräilin:
Ah, nuku mun nuori sydämen’!
Olet aikasi itkenyt armainen.
Kuin kauvan jo kulkuni kestänyt lie!
Ma toivon, jo kohta on lopussa tie?
Mut sydäntä kuollutta tuudittain
minä kuljen ja kuiskaten laulelen vain:
Ah, nuku mun nuori sydämen’!
Olet aikasi lempinyt armainen.
Eino Leino