Tuska tietämisen, jok’ ei tiedä!
Tajun viedä
rinnasta se rajuudellaan voi.
Kammitsoi
näön, kuulon, tunnon tomu lämmin,
sielun kietoen vain kiinteämmin.
Kylmeten
vasta vapaa onko ihminen?
Viekö salaisuuteen silta mikään?
Hetkeksikään
enkö rajan taakse nähdä saa?
Aukeaa
kevään sinessä vain syvin syvyys.
Sano, hyvyys
yksinkö sen yli johdattaa?
Sano, rakas sielu, yli kuilun
viekö ääni rakkautes huilun
sokeaa, mi etsii jäkiäs.
Lähemmäs
viekö kaipaus ja tuska hartaan?
Yli partaan
käydä saanko, käsi kädessäs?
23.4.1936
Saima Harmaja