Lumoissa poven liekin loistavan,
soaistu, valon varjoon sekoitan.
En näe taivasta ja maata, en,
ma, hämmentämä hunnun tulisen,
en, koska sammuu aurinko ja kuu,
pois polku viettää, seutu tummentuu,
ja alas valtamerten pohjiin vie
yön hirviöiden ohi ahdas tie.
Mut syvyyksissä huku yksikään
ei rakkauden liekki kädessään.
28.10.1935
Saima Harmaja