Punertaa pensaat ihanat
nyt teillä, joilla hohtaa jää.
Valossa kentät sulavat,
ja sini taivaan
loasta hymyää.
Kai kirkkomaalla myöskin nyt,
etäällä, jonne pääse en,
on yli kummun säteillyt
ikuinen päivä
sen siunaten.
Sa, joka ripsin hienoisin
nyt siellä nukut, tunsitko,
kun viime kerran suutelin
suloista tukkaas,
niin kylmää jo?
Lähellä ehkä seisoitkin
ja sokealle hymyillen
kai pyysit, että itkisin
vain tuskaa maista,
vain yötä silmien.
12.4.1936
Saima Harmaja