Unestani herkimmästä havaan.
Silmät avaan
yössä kuultavassa sairaalan.
Aavistan
hämärässä aran lyhtyvalon:
joku avaa portit tuskan talon.
Läheten
joku saapuu, jota näe en.
Pimeään
kipu väistyy hänen edellään.
Rauhan aalto läpi suonten kulkee.
Silmät sulkee
kuumeinen, ja unten taivaskuvat
kangastuvat
yli valvojain.
Uinahtain
tyynnä tunnen, kuinka varjo pyhä
viipyy yhä
vuoteellani, jossa hymyilen.
Voima virtaa elävässä yössä,
itse taivaan rakkaus on työssä.
Nukkuen
kuulen lyövän Kaiken sydämen.
1.10.1935
Saima Harmaja