Kun täyttyi tuskamme mitta,
kun säikkyen kohtaloas
sain kuulla lohdutuksitta
sanat julmat huuliltas,
kun viime kerran itkin,
kädet kietoen kaulaasi,
sinä kalpenit, vapisitkin
ja virkoit: hyvästi,
niin tuoksuva, tumma ruusu
näki eromme hirmuisen.
Hymyn hienon se hymysi, ruusu,
jota ymmärtänyt en.
Saima Harmaja