Mun polveltani ilmaan vapaaseen
vavisten kaipasit, ja kuolinhaavan
löit tuskissasi mulle sydämeen,
pois syösten ulapoille meren aavan.
Mut sydämeni rakkaus on meri,
se sinut saartaa purttas kuljettain.
Ei aavain huoku ympärilläs eri,
poveni hengitystä on se vain.
Niin hyöky rakkauden tuskaisen
sua vie ja kannattaa ja hukkuu sinuun.
Ma, valtameri, minne pakenen?
Kun syöksyit luotani, sa syöksyit minuun.
Saima Harmaja