Yli Balatonin pinnan
hellät pilvet rintarinnan
pysähtyneet on.
Vuorten viivaan asti vienoon
verhonnut on valoon hienoon
taivas aallokon.
Liian heleä on teillä
keltakukkiin syttyneillä.
Liekit valmujen
tulisina kiertää viljaa,
jossa silkkiaalloin hiljaa
ajaa läntinen.
Niinkuin vahtirivit ylväät
tummat poppelien pylväät
rantaa vartioi.
Valkokukat viistää maata
metsikössä, joss’ ei laata
rastaan huilu voi.
Hengähdellen unta kuumaa
tuoksu akaasiain huumaa
lumoin entisin,
niinkuin onnenaalto mainen,
lämmin, hellä, hunajainen.
Suvi Unkarin!
Saima Harmaja