Sydänyöllä esiin kohonneilla
Karpaateilla
unestani heräsin.
Valtavin
muodoin pimeässä
väkevässä
aaltoili ja nousi villi maa.
Rajumpaa
vuorten tylyyttä ei löydä mistään.
Syvyyksistään
kivirinnoin esiin syöksyväiset,
hurjapäiset,
ammoin jähmettyneet jättiläiset
mahtavina yössä lepäävät,
taivaan tuulet paasihartioillaan,
haarniskoillaan
pilvivuorten raskaat rykelmät.
Silloin pimeässä
seestyvässä
puhkee lauluun villi satakieli,
uhkamieli.
Toinen vastaa yli mustan kuilun
lailla huilun.
Virittää jo tuhat satakieltä
laulun tulisen,
laulun ylpeän, mi ilmain pieltä
kiirii huumaten,
villin vapauden hurman virkkain
siellä, missä vuorten tukkaan sankkaan
paasirintaan nojaa valvoen
tähti kirkkain
päänsä taivaisen.
Saima Harmaja