Oville taivaan aukee huima tie,
vuossadoin pystytetty, ihmispolvin.
Sen kaaret kaarten päältä ylös vie,
ja tähdet sinkoo tähtiparviin holvin.
Niin nöyrin sätein kivet kimaltaa,
kumartuu jumaläidit yli lasten,
ja hymyyn pyhimysten autuasten
tuliset lasivärit lankeaa.
Vaan missä yli kaarten huimimmin
pois syöksyy kaaret, kohoo valtavasti
se risti, jolta käsin haavaisin
luo Kristus katseen sydäntomuun asti,
kun korkealla aukee pyörryttäin
sen taivaan ukset, josta varjon näin.
Saima Harmaja